Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 


      ​  


 

Kuvat © Lumipallo, Hopsu, Sera ja Maikken

YLEISTÄ  Talli painottuu ehkä hiukan enemmän kouluratsastukseen, ja suurin osa ratsuista onkin koulupainotteisia. Jokainen hevonen osaa silti toimia jokaisella kenttäratsastuksen osa-alueella, ja tallin olisikin ehkä tulevaisuudessa tarkoitus painottua jopa kokonaan vain kenttäratsastukseen. Eniten ratsuilla kilpaillaan kuitenkin kouluratsastuksessa, ja pyrin myös aktiivisesti valmentautumaan lajin saralla. Yhteistyötä teen Pientalli Eguinen ja Kht Ceresin tallien kanssa, eikä uusia paikkoja valitettavasti ole vapaana.

IRL-TOIMINTA JA KISAT  Talli toimii nykyään pitkälti yksityistallin periaatteilla, eli en järjestä avoimia tunteja, valmennuksia tai irl-hoitotoimintaa tallin omilla hevosilla. Pidän kuitenkin julkisia kouluvalmennuksia Lappeenrannan alueella halukkaille. Kisaan aktiivisesti ympäri Suomea, valmennuksissa ja leirellä kiertelen aina kun siihen mahdollisuus on. Olen myös kisatiimi Distancen (instagramissa @teamdistance), sekä pienen Etelä-Karjalan alueen yksityisen valmennustiimin perustaja. Kisoja yritän järjestää yhdet joka kesä/syksy, yleensä yhteistyökisat toisen tallin kanssa. 

URL-TOIMINTA  Pyörin nettimaailmassa lähes koko ajan, ja minut voi löytää myös SKH-foorumilta nimimerkin Taija takaa, ja instagramista nimimerkillä @oritalliasgard. Toimin virallisena näyttelytuomarina, ja tallimme kuuluu Suomen Keppihevosyhdistyksen alaisuudessa toimivaan EKKR-seuraan (Etelä-Karjalan keppihevosratsastajat, jäsennumero EKKR-001).

KASVATUS •  En kasvata aktiivisesti mitään tiettyä rotua, mutta pääpaino tallissa on puoliverisillä oreilla. Uusia yksilöitä putkahtelee aina silloin tällöin talliin ja tavoitteena hevosilla on toimia niin tasokkaina kisa- kuin harrasteratsuinakin. Yritän pitää hevoskatraan määrän kuitenkin alle kymmenessä yksilössä. Tallin virallinen kasvatusnimi on ASG, ja kaikki tallin hevoset ovat myös tarjolla samanrotuisten hevosten/ponien vanhemmiksi.

LEIRIT • Suursuosion saaneita Asgardin teholeirejä pyrin järjestämään vähintään muutaman kerran vuodessa, mahdollisimman isolla leiriläismäärällä. Osallistujamäärät vaihtelevat 8 - 14 henkilön välillä, ja perushinta on 40€. Leirit ovat miltei poikkeuksetta viikonloppuleirejä, sekä niillä on aina 13 vuoden ikäraja. Päämääränä leireillä on uusiin ihmisiin tutustumisen lisäksi kehittää leirin nimen mukaisesti tehokkaasti omaa ratsastustekniikkaansa niin esteillä kuin koulussakin. Teholeireillä ratsastetaan minimissään 3 tuntia päivässä, ja harrastuksen parissa toimiminen tapahtuu mahdollisimman realistisesti oikean ratsastuskoulun toimintaa mukaillen. Jokainen leiriläinen saa tallista itselleen leirin ajaksi hoitohevosen ja leirin lopuksi pidetään tottakai leirikisat. Pyrin kehittämään leirintoimintaa aina paremmaksi jokaisen leirin myötä. Tulevaisuudessa ohjattujen ratsastustuntien lisäksi tavoitteena olisi mukaan sisällyttää myös teoriatunteja.

Mikäli leiritoiminta kiinnostaa, tsekkaa instagramissa tägit #tajanpylynalet2k16 ja #raijanvegeravurit2k17!

Leirivideo 1 by Kht Ra.Ra | Leirivideo 2 by Kht Fourways | Leirivideo 3 by Taija

Kuvat © Maikken, Taija ja Hopsu

 


 

   

©2017 Oritalli Asgard - suntuubi.com